keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Big Boobs = Nimen ja otsikon keksimisen tuska


Kyllä sensaatiolehtien toimittajilla on sitten vaikeaa. Pitää keksiä uutisia, kirjoittaa niistä ja vieläpä tekaista vetäviä otsikoita verkkojulkaisuihin koska ihmiset pitää saada pelkän otsikon perusteella klikkaamaan uutiseen ja koukuttumaan niihin niin paljon että pitää heti siltä seisomalta ostaa lehtikin.

"KOHUPALJASTUS, TÄSSÄ VIDEO! - KATSO!"
Sensaatiohakuiset otsikot saavat eniten klikkauksia. Niin se vain on.

Niinpä eniten ottaa päähän juuri otsikot. Ja heti sen jälkeen, jos sorrun lukemaan otsikkoa pidemmälle, kirjoitustyyli mitä turhan monen otsikon takaa löytyy. Asiallisuudella ja objektiivisella pelkän faktan välittämisellä ei ole mitään sijaa joidenkin lehtien jutuissa. Uutisia on väritetty turhilla adjektiiveilla niinkuin kyseessä olisi Mobilistilehden 18-vuotias kumin käryyn höyrähtänyt autohullu toimittaja. Tai aivankuin juttua kuulisi siltä 40-luvun puhelinvaihteen Santralta, juoruakalta joka tietää kaikesta kaiken ja värittää sekä suurentelee ja muuttelee asioita oman tahtonsa mukaan. Tai sitten teksti on suorastaan vaillinainen eikä tarjoa mitään muuta kuin käsittämättömiä sekä toisiinsa liittymättömiä tiedonsirpaleita rikkinäisen puhelimen lailla.

Ei se otsikointi ole oikeasti vaikeaa.
Valitse kaksi sanaa kirjoituksestasi. Liitä ne yhteen = otsikko! Tämän kirjoituksen otsikko voisi isojen tissien sijaan ollakin: otsikon perusteella.

Mutta vaikeaa se on vaikkapa uusilla bändeilläkin. Nimen keksiminen. Mieleen ei kuitenkaan tule muuta kuin:
The Band
HeviBändi
HumppaBändi
Rokkibändi (...wounded knee...)

The Bandin pitäisi soittaa musiikkia mikä olisi sitä musiikkien musiikkia. Kaikkien bändien esiäiti siis. The Ultimate -band! Se ei varmastikaan olisi kovinkaan helppo juttu, joten tuo nimi pitäisi sitten hylätä. Ellei sitten ole osannut säveltää minuuttivalssia kolmevuotiaana. Tai jossei osaa säveltää oratorioita kuurona.

Listassa seuraavat vaihtoehdot taas tuntuvat rajaavan musiikkityylin turhan tarkkaan. Vai voisiko yhtye nimeltä humppabändi soittaa metallia? (Tai noh, kai mitä vain voi tehdä kun vain tekee.)

Mutta voihan sitä nyt muitakin kirjainyhdistelmiä käyttää. Millaista musiikkia soittaisivat seuraavannimiset bändit:
Sateenhäntä (Tanssilavojen humppapumppu vai listahittipoppia suoltava tyttötrio?)
Lykopia (Nu Metallia?)
Sadanpäämies (Punkkia?)
L-Casei Defensis (ööö... kokeellista bollywoodhevipurkkapoppia?)
M.G.B. (No tän on pakko olla heviä. Vai?)
Dödö? (poppia?)

Kaikki kuulostaa niin... junttimaiselta. Tai tekotaileelliselta. Tai ihan vaan lapselliselta.

Lapsellekin nimen keksiminen on niin saakelin työlästä. Varsinkin kun miettii joskus eteen tupsahtelevia, jo olemassaolevia etu- ja sukunimiyhdistelmiä. Kuka antaa poikalapselle nimen Kari jos sukunimi on jo Kari? Vai onko se vaan niin hieno vitsi että sitä kelpaa naureskella koko lopun elinjalan + lapsen elinajan + niiden sukulaisten elinajan jotka harrastavat sukututkimusta. Paljon hienompia nimiä olisi mielestäni seuraavat yhdistelmät:
Sini Kello
Marja Puska
Aamu Usva
Satu Puu

Mutta jos päässä pyörisi vain Anu Saukot, Mäen Annat ja Kylmäsen Uskot, voisi ottaa viranomaiset apuun. Kielletään tietynlaiset nimet. Tai laitetaan ainakin luvanvaraisiksi. Ja otetaan hintaa. Nimet voisikin itseasiassa laittaa teoston alaiseksi.

Kun nimi pitäisi antaa uudelle ihmisen alulle niin niitä voisi hakea eri kategorioista. Tosi hyvät ja suositut olisi tietysti kalliita eikä niitä ensinnäkään edes rahasta myönnettäisi kenelle vain. Tavisnimet olisivat niitä keskihintaisia sekä halpoja ja sitten olisi niitä ilmaisia nimiä mitkä sisältäisivät tuotesijoittelua. Mainosrahotteiset nimet. Vanhemmat voisivat sitten varallisuutensa perusteella päättää lapselle nimen ja päättää myös sen maksavatko koko oletetun eliniän etukäteen vai vaikkapa vain ensimmäiset 20 vuotta.

Silloin jo nimistä kuulisi kenellä on rahaa ja kenellä ei. (Statusauto ja statusasunto ei ole mitään, Statusnimi se vasta jotain on!) Ja nimien määräkin olisi luvanvaraista. Eipä olisi allekirjoittaneellakaan sitten kolmen nimen yleellisyyttä vaan taitaisi olla yksi ja ainut vaan.

Lempinimistä pitäisi tietysti myös maksaa ja niillekin pitäisi hakea lupaa. Jos henkilöllä ei ole lupaa lempinimeen ei pisimmistäkään nimistä sakon uhalla kukaan saisi käyttää lempinimeä. Mainosrahoitteisillekin nimille pitäisi ehdottomasti hakea lempinimilupa, eihän se nyt kävisi ollenkaan päinsä että Herra Gigantti Virtasta yhtäkkiä alettaisi kutsua lempinimellä Gig (tai iso G) tai Neiti Gigantti Laaksosta lempparilla Giti. Eihän niistä voisi nimen maksajaa enää päätellä lainkaan ja mainostaja ei saisi minkäänlaista hyötyä nimen käytöstä.

Köyhimmät voisivat jopa tienata nimillä. Lapselle voisi antaa monta nimeä ja sitoutua siihen että kaikki aina käyttävät nimeä sellaisenaan. Etenkin julkisissa paikoissa. Toisten ihmisten korvin kuultavasti. Rikkaat antaisivat luottokorttirahaa lapselleen jotta LauraJennaEllinooraAlexandraCamilla voi käydä syömässä kavereidensa kanssa mäkkärillä ostostensa lomassa, kun taas yksinhuoltaja-sosiaalitapaus huutelisi kessu huulessa vastapäisen kerrostalon parvekkeelta: "SoneraMarkantaloToyotaMTVKolmeMcDonalds SYÖMÄÄN!" (...ja tässä oli vasta yksi jälkikasvulainen...)

Mä voisin olla Alma. Se ois lempinimi Almamedialle. Siitä saatavilla rahoilla vaihtaisin ja ylläpitäisin uutta sukunimeäni: Kassi.

3 kommenttia:

  1. Voihan Matias von Purkkapop Wrigley's Hiltunen. Bändimanageri par excellence, bought and paid for.

    Sulta ei kyllä noi nimet lopu, se täytyy sanoa. 8-o Ja viimeinen sana. Taas ollaan takaisin otsikossa. :-P

    VastaaPoista
  2. Unohtui valinnainen r b(r)ändimanageri Matiaan tittelistä. Noh, purkalla fiksaamme...

    VastaaPoista
  3. :D
    Bändimanageri -sana meni muhun ihan täydestä. Kun bändi sopi kerran tekstiinkin.

    VastaaPoista

Kyllä sunkin jutut tänne mahtuu, liitty ne sitten kirjoitukseen tai ei, ni anna mennä vaan! :)