torstai 22. joulukuuta 2011

Rikos se on mikä kannattaa


Löysin jokin aika sitten kivan pelin. Tai noh, kivan ja kivan. Oikeastaan suorastaan hermoja raastavan. Black Stories korttipeli on hyvin yksikertainen pääperiaatteiltaan. Niinkuin parhaimmat pelit yleensä ovat. (Hyvä lahja ongelmanratkaisuista ja pohtimisesta sekä karmaisevista tarinoista pitäville.)

Kortissa etupuolella on tarinan osa. Tämän yksi pelaajista eli arvoitusmestari lukee ääneen. Kortin takapuolella on tarinan ratkaisu. Vain arvoitusmestari lukee ratkaisun (ei ääneen) minkä jälkeen loput pelaajat kysyvät vuorotellen kysymyksiä. Sellaisia mihin voi vastata joko kyllä tai ei.

Arvoitusmestari on aina oikeassa. (Hieno sääntö.) Ja päättää myös sen minkä verran auttaa kysyjiä. Kertooko onko kysymys oleellinen tarinan ratkaisun suhteen tai mainitaanko kysymykseen vastausta tarinassa lainkaan. Kyllä ja ei vastausten lisäksi voi siis vastata: en tiedä tai ei ole oleellista. Lisäksi arvoitusmestarin on kuitenkin tarpeen tullen ilmoitettava myös jos ei voi vastata kysymykseen siksi että siihen vastaaminen saattaisi johtaa väärään oletukseen. Tällöin kysymys pitääkin pyytää muotoilemaan toisin. (Söikö mies kaiken ruoan? Ei voi vastata koska kyseessä ei ole mies vaan koira, kysyjä ei vain tiedä sitä vielä.)

Kenen muun mielestä tämä on suorastaan kutkuttavan herkulliselta kuulostava peli? :)

Ikävä kyllä tarinat ovat kertakäyttöisiä. Mutta koska maailma on pullollaan kaikenlaisia tarinoita, ei mikään estä korttien tekemistä itse. Ei tarvitse edes käyttää mielikuvitusta koska elävä elämä tarjoaa niin paljon materiaalia.

Miten olisi vaikkapa seuraavanlainen tapahtuma:
(Autan sen verran että tämä tarina on tosi. En siis ole keksinyt sitä itse. Se ei ole satu tai minkään elokuvan osa. Eikä se myöskään sisällä mitään yliluonnollisen kaltaista ufoilua tai poltergeistiä.)

Kauppias
Kauppias saa puhelun. Kauppiaan astuessa myymäläänsä sisälle noin viikon kuluttua puhelusta, tämä järkyttyy pahasti.

Mitä on tapahtunut ja miksi?
(Ratkaisua et löydä Black Stories -korteista.) :D

2 kommenttia:

  1. Kah. Näkyy kuvaavan ihan rauhallista joulunviettoa tuo animaatio. :-P

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli mieleen aika surullinen asia. Poliisi joutuu jouluisin yleensä tekemään suurin piirten saman verran töitä kuin normipyhäpäivinäkin. Rikokset kuitenkin kuulemma (telkkarista kuultua hieman ennen joulua) jakautuvat niin että kun ihan ammattirikolliset viettää joululomaa ja pitää lomaa normielämästään niin ei taparikollisten rikokset yleistyvät. Erityisesti väkivaltarikokset. :(

    On ihme juttu ettei ylivarovaisessa sääntöjen luvatussa suomenmaassa ole kielletty jo koko joulua.

    VastaaPoista

Kyllä sunkin jutut tänne mahtuu, liitty ne sitten kirjoitukseen tai ei, ni anna mennä vaan! :)