perjantai 30. joulukuuta 2011

Sielu, uskonto ja erilaisuus

Varoitus siitä että tämä kirjoitus lähtee kyllä nyt varmasti käsistä. Juuri tässä aiheessa on niin vaikeaa pysyä, saatikka sitten koota ajatuksensa lopuksi näppärästi yhteen tai tiivistää yhtään mitään missään vaiheessa. Onneksi kyseessä on vain blogi mistä ei jaeta arvosanoja. Tai missä ei ole "kirjoituksen kaari" -määritelmää. Ne, jotka eivät jaksa lukea, saatte siunaukseni skipata suoraan loppuun, siellä on kiva animaatio sammakoista ja uskonnosta. :)

Anna Kontula kirjoittaa blogissaan: Aborttikysymykseen on vain vääriä vastauksia.

Kaikin puolin hyvä kirjoitus mutta koska kysymyksiä on aina helpompi tehdä kuin niihin vastauksia, saatikka sitten vielä oikeita vastauksia, niin puutunpa nyt piruuttani tuohon vammaisuuspohdintaan. Ja tarjoan lähes saman ratkaisun kuin Anna Kontula, mutta eri tavalla.

(Ensin vähän harhaillaan...)
Katsoin aamulla kauan digiboksilla maanneen dokumentin maailman pienimmästä (lyhytkasvuinen) äidistä. Eräässä kohtaa dokumenttia äiti lukee tietokoneeltaan kommentteja mitä on saanut koskien omaa parisuhdettaan (suhteessa normaalikasvuisen ihmisen kanssa) sekä sitä että on saanut lapsen. Eivätkä kommentit ole kauniita. Surullisinta on se että suurin osa kommenttien kirjoittajista (vammaiset pitäisi tappaa, steriloida, kieltää pariutuminen ym.) eivät varmastikaan ole vihan puuskassa heittäneet kommenttejaan, vaan nämä ihmiset on kasvatettu tällaisiksi, erilaisuutta kauhistelviksi, syrjiviksi idiooteiksi. Nämä eivät todennäköisesti näe mitään vikaa siinä että haluavat kieltää normaaleja asioita toisilta ihmisiltä ja yleensäkin elämisen siksi että ovat liian erilaisia verrattuna kommetoijaan itseensä.

Selvä. Kielletään sitten. Abortoidaan kaikki "vialliset" jo ennen syntymäänsä. Kielletään jo syntyneiltä erilaisilta parisuhteet toistensa ja etenkin normaalien ihmisten kanssa. Tosin asiassa on kyllä pari isoa juttua mitkä tulisivat eteen jossain vaiheessa, mutta eihän sitä kukaan erilaisuutta syrjivä halua ajatella. Me muut voimmekin sitten jatkaa tästä eteenpäin niihin "pikkuseikkoihin".

Ensinnäkin: miksi?
Erilaisuus ei tartu. Jos vammainen saa lapsen puolisonsa kanssa, se ei ole se seikka mikä voi tehdä kenenkään toisen jo syntyneestä lapsesta tai tulevasta lapsesta vammaista. Homouskaan ei tartu, kuten ei myöskään ihonväri. Verkkokalvosi eivät pala jos näet tuolla ulkona vammaisen. Tai homojen suutelemassa toisiaan. Se, mitä muut ihmiset tekevät omalla elämällään ei kuulu toisille ihmisille niin kauan kun sillä ei satuteta muuta ympäristöä ja kenenkään ulkonäkö ei siihen pysty.

Toiseksi: mihin vedämme rajan?
Saako onnettomuudessa vammautunut hankkia lapsia mutta ei vammaisena syntynyt? Miten määrittelemme vammaisuuden? Mikä ÄO on riittävä? Mikä pituus? Saako käsistä puuttua sormia tai jaloista varpaita vaikka muuten olisi "normaali"? Ulkonäkömääritys? Lihavat, vääräsääriset, isonenäiset, pienisilmäiset, kaljut, liian karvaiset? Vai pitäisikö erilaisuus määrittää dna-testillä? Karsitaanko silloin jo nekin ihmiset pois joilla on alttius johonkin sairauteen? Tai alttius siirtää piilevä tauti lapselleen? Tai ovat luonteeltaan epäilyttävän kummallisia? Liian hiljaisia tai äänekkäitä, yliaktiivisia tai laiskoja? (Varokaa vain erilaisuuden arvostelijat, kohta olette itse niitä erilaisia jotka joutavat rotkoihin kuolemaan.)

Olisiko kuitenkin niin että ihmisellä itsellään on oikeus elää jos niin haluaa. Samalla myös tuo oikeus elää elää pitää sisällään oikeuden sellaiseen elämään millaisen haluaa. Ja itsemääräämisoikeuden oman kehonsa suhteen. Kukaan toinen ei voi tulla sanomaan ettet saa opiskella, et saa olla parisuhteessa, et saa tehdä lapsia. Samalla kuitenkin myös kukaan ei voi määrittää millaisissa vaatteissa joku toinen saa kulkea tuolla ulkona, saako olla naimaton, käydä töissä tai saako nainen teettää abortin. Abortin alkiolle mikä on osa naisen ruumista ja muuttaisi lapseksi kasvettuaan lähipiirinsä elämän pysyvästi.

Lähestytäänpä samaa asiaa täysin toisesta suunnasta.

Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole lainkaan vaikeuksia repiä kukkia irti maasta. Kaataa puuta. Aika iso osa ihmisistä tappaa myös eläimiä. Ruuaksi tai huvikseen. Ilman mitään tunnontuskia. Kohtuullisen moni tappaa (laillisesti) ihmisiäkin. Turvanaan "oikeus" ja "lait". Missä on kenenkin raja ja miksi? Kukan saa nyhtää maasta, muurahaisen päälle tallata, puun kaataa koska... niin, miksi? Koska ne eivät koe kipua samoin kuin ihmiset, eivät tunnista itseään peilistä tai eivät ole korkeampaa älykkyyttää omaavia eläimiä, siis ihmisiä? Koska niillä ei ole sielua? Onko ihmisillä yksinoikeus sieluun ja missä vaiheessa ihmisen alku, alkio saa sen? H-hetkellä? Viikon päästä? 8-soluisena vai ameeban näköisenä? 12 vai 24 viikkoisena?

Väitän ettei kukaan voi kertoa tähän oikeaa vastausta. Tai yleensä sitäkään onko sielua lainkaan olemassa? Tai mitä on tietoisuus itsestä ja minkätasoisilla eliöillä se on. (Viisaammat väittävät että tietoisuus itsestä on sitä kun tunnistaa peilikuvansa... Kissat eivät kuulemma tunnista kun taas simpanssit tunnistavat. Onko siis simpansseilla sielu mutta kissoilla ei?)

Kun kukaan ei kerran tiedä missä vaiheessa soluista tulee lapsi ja toimiva ihminen JA kun kukaan ei vieläkään osaa mitenkään määrittää mikä on sielu, niin entä jos ajattelisi vaikkapa näin: äidin vatsassa on soluja, ts. lapsen rakennusmateriaalia. Niistä tulee toimiva tai ei toimiva ihminen ja jossain vaiheessa siihen rakennusmateriaaliin laitetaan / syntyy sielu. Hedelmöityshetkellä, juuri ennen syntymää tai jossain siinä välissä. (Vaiko peräti vasta syntymän jälkeen, viikkojen yhä vieriessä?)

Jos rakennusmateriaaleissa on jotain pahasti vialla, raskaus keskeytyy ja saattaa viedä äidin hengen. Jos niissä on vikaa vain sen verran että lapsi voisi syntyä, muttei elää normaalia, tervettä elämää, äidillä on vaihtoehtona raskauden keskeytys. Jos vika havaitaan varhaisessa vaiheessa, niin voiko kukaan tietää onko ihmisen alku vielä ihminen vai vain kasa soluja? Ollaanko siis keskeyttämässä vain viallinen rakennusprojekti vai tappamassa ihmisen alku? Jos taas raskaus keskeytetään myöhäisemmässä vaiheessa niin mihin sikiössä jo mahdollisesti oleva sielu menee? Sielujen suureen varastoon syntyäkseen uudelleen samoille tai toisille vanhemmille? Varastoon, kadotukseen vai haihtuuko ilmaan, saatuaan vain yhden mahdollisuuden elää ruumiissa? (Oma mielipiteeni ei ole lähelläkään tätä koska uskon että kaikella on sielu ja ihminen on vain erään eläinlajin nimitys, mutta mitäs siitä, kysellään asiota mitä suurin osa kai pitää itsestäänselvyytenä.)

Tekeekö ihmisen ihmiseksi sielu, elämän varrella opitut asiat, sikiön solujen määrä vaiko valmiin ihmisen kromosomimäärä? Jos vasta sielu määrittää ihmisen, niin eikö jokaisella sielulla ole oikeus saada hyvä elämä? Sellainen elämä mitä pystyy elämään terveenä ja perheessä johon on haluttu. Rakastavan huoltajan luona?

Lapsen oikeudessa syntyä puhutaan vain siitä että kaikenlaisilla kokoonpanoilla, terveillä sekä vammaisilla, on oikeus elämään. Tottakai on, mutta miksei puhuta siitä että jos sairaalla ihmisellä olisi mahdollisuus valita elämä ilman sairautta tai vammaa, niin valitsisiko tämä ihminen sen? Ymmärrystä, kivuttomuutta, vuosikymmeniä edessä, itsenäisyyden?

Väitän että aika moni, varsinkin kivuliaan tai lyhyen elämänennusteen saaneet valitsisivat. Vaikka olisivatkin oikein tyytyväisiä tämänhetkiseen elämäänsä.

Mutta mikä oikeus täysin vierailla ihmisillä on kieltää sieluilta, tulevilta ihmisiltä elämä ilman kipuja, ilman vammaa, ilman toisten jatkuvaa hoivaa? Tietysti on olemassa sissejä jotka sinnittelevät vaikkapa ALS:n kanssa kaikista ennusteista huolimatta vanhoiksi asti ja ovat neroja joko siitä huolimatta tai juuri sairautensa ansiosta, mutta on myös monia jotka eivät kunnolla koskaan pääse muutamaa kuukautta tai vuotta elämässään pidemmälle. Olisiko näille sieluille pitänyt antaa mahdollisuus elää terveemmässä ruumiissa toisena ajankohtana?

Olen aina vierastanut absoluuttista ajatusta siitä että ihminen ja luonto ovat täysin toisistaan eriävät asiat. Tuntuu kamalan kaksinaismoralistiselta ajattelu missä "kunnioitetaan kaikkea elämää", kunhan se elämä vain on ihmisen. Puolustamalla henkeen ja vereen syntymättömien lapsien oikeuksi samalla kuitenkin kohauttaen olkia raskaana olevan naisen oikeuksille, sademetsien kaatumiselle, eläinten kärsimyksille, luonnon kauneuden tuhoutumiselle ja kaikelle sille mikä oikeasti pitää ihmisen elossa maapallon pinnalla ja minkä (ainakin uskovaisten mukaan) sama luoja on luonut joka loi ihmisenkin.

Luojana olisin vähän saakelin vit... vihainen ja kyrsiintynyt joihinkin tosiuskovaisiin ihmisiin.

2 kommenttia:

  1. Tylsää täällä olis jos kaikki olis samasta muotista tehtyjä. Mä en aikanaa kauaa itteni seuras viihtyis.

    VastaaPoista
  2. Samoin. Tylsää ois. :)

    VastaaPoista

Kyllä sunkin jutut tänne mahtuu, liitty ne sitten kirjoitukseen tai ei, ni anna mennä vaan! :)